tiistai 10. huhtikuuta 2018

Yhden teoksen taidenäyttely avoinna torstaina :)


Heeeei! 🌷🍍🍉
 
Tänä torstaina yhden teoksen taidenäyttely on avoinna, kun järjestämme Teemu Raudaskosken kanssa iltamat, joissa on mahdollista tulla kokeilemaan Accuna-teosta itse!

Luvassa on teoksen kanssa jammailua, piirtämistä ja soittamista, sekä keskustelua taiteilijan kanssa äänen ja kuvan suhteesta.


Äänikuvia-iltama
  Torstaina 12.4
Klo 18-20
     Oviraha 3e (sis.kahvin/teen)
    Tervetuloa!






Mikä missä milloin? Onko yhden teoksen näyttely ihan uusi ja tuntematon juttu? Se ei haittaa, iltamiin voi osallistua joka tapauksessa. :) Tässä kuitenkin hieman lisätietoa:


YHDEN TEOKSEN NÄYTTELY

Yhden teoksen taidenäyttely on yhteisötaiteellinen näyttelykonsepti, jossa vaihtuvat taiteilijat tuovat tai luovat kuukauden ajaksi yhden teoksen Mahdollisuuksien tilalle. Yleisö pääsee tutustumaan teokseen näyttelyyn kuuluvien tapahtumien aikana sekä muina Mahdollisuuksien tilan aukioloaikoina.

Yhden teoksen näyttely haluaa antaa mahdollisuuden syventää katsojan suhdetta taideteokseen. Teokseen tutustutaan yhdessä niin, että tätä suhdetta on mahdollista tutkia ja jakaa toisten kanssa, ja että teoksen herättämät ajatukset, ideat ja tunteet voivat mahdollisesti innostaa jopa johonkin toimintaan, yhdessä tai erikseen. Tapahtumissa teoksen herättämiä kokemuksia lähestytään erilaisin tavoin: keskustellen, teoksen teemoja pohtien, luovan toiminnan kautta, yhdessä uutta luoden jne.

Ensimmäinen  näyttely avattiin 17.3, ja sen vierailevana taiteilijana toimii Teemu Raudaskoski teoksellaan Accuna.


TAITEILIJAESITTELY:

Teemu Raudaskoski (1979)

Olen Tamperelainen taiteilija. Opiskelen parhaillaan Turun Taideakatemiassa kolmatta vuotta kuvataiteen linjalla. Minua kiinnostaa kuvan ja äänen yhteistyö. Musiikki saa aikaan sisälläni värinää jonka purkaminen kuvallisesti on luonnollinen jatkumo. Maalaukseni ovat menneet viimeaikoina intuitiivisesti abstraktiin suuntaan. Värien ja muotojen avaruudessa navigointi ilman suunitelmia tuntuu oikealta, siinä ei ole mitään ylimääräistä. Jos tilanteen kääntää toisinpäin, visuaaliset ärsykkeet toimivat musiikillisten impulssien laukaisijoina, konkreettisesti tämä on näkynyt minulla animaatioden työstämisessä. Mutta entä jos kuvan ja äänen tekeminen olisikin samanaikaista? Tätä kysymystä voi tutkia teoksessa ACCUNA joka on esillä mahdollisuuksien tilalla.



ACCUNA:

Piirtäminen on perinteisesti liitetty visuaalisiin taiteisiin. Siitä syntyy enimmäkseen jotain mitä voi havannoida näköaistin avulla. Accuna -teos tuo uuden näkökulman piirtämiseen. Visuaalinen työskentely muuttuu äänien tuottamiseksi. Miten ääni vaikuttaa kuvaan ja toisinpäin? Piirtäminen ja kuvan tekeminen on accunan avulla kuvan ja äänen jammailua yhdessä. Teos on kaksipuoleinen joten se toimii myös interaktiivisena piirros ja ääni kommunikaattorina.

sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Yhden teoksen taidenäyttely alkaa Mahdollisuuksien Tilalla!


Nyt käynnistyis aika kiva juttu! Nimittäin:

YHDEN TEOKSEN TAIDENÄYTTELY

Yhden teoksen näyttely on yhteisötaiteellinen taidenäyttelykonsepti, jossa taiteilija tuo tai luo kuukauden ajaksi yhden teoksen Mahdollisuuksien tilalle ja toteuttaa yhteisötaiteellisen prosessin osallistujille. Jokainen näyttely on omanlaisensa paketti, joka tarjoaa osallistujilleen kokemuksia ja pohdinnan aiheita. :) Näyttelyn aikana järjestetään avajaiset sekä muita tapahtumia näyttelyyn ja sen teemoihin liittyen.

Ensimmäistä näyttelyä pääsee katsomaan jo ensi viikolla, sillä avajaiset järjestetään lauantaina 17.3 klo 20 alkaen! Kuukauden taiteilijana toimii Teemu Raudaskoski, joka tuo Tilalle teoksensa ACCUNA - soiva ikkuna. Teos on interaktiivinen, ja osallistujat pääsevät kokeilemaan sitä itse avajaisissa. Ohjelmaan kuuluu myös Teemun levysoittimella johdattamat tanssit sekä yhteistä teoksen ihmettelyä ja sen inspiroimaa toimintaa!

Näyttely on esillä Tilalla 15.4 asti.

Teemu Raudaskosken (1979) esittely omin sanoin:



Olen Tamperelainen taiteilija. Opiskelen parhaillaan Turun Taideakatemiassa kolmatta vuotta kuvataiteen linjalla. Minua kiinnostaa kuvan ja äänen yhteistyö. Musiikki saa aikaan sisälläni värinää jonka purkaminen kuvallisesti on luonnollinen jatkumo. Maalaukseni ovat menneet viimeaikoina intuitiivisesti abstraktiin suuntaan. Värien ja muotojen avaruudessa navigointi ilman suunitelmia tuntuu oikealta, siinä ei ole mitään ylimääräistä. Jos tilanteen kääntää toisinpäin, visuaaliset ärsykkeet toimivat musiikillisten impulssien laukaisijoina, konkreettisesti tämä on näkynyt minulla animaatioden työstämisessä. Mutta entä jos kuvan ja äänen tekeminen olisikin samanaikaista? Tätä kysymystä voi tutkia teoksessa ACCUNA joka on esillä mahdollisuuksien tilalla.

ACCUNA 

Piirtäminen on perinteisesti liitetty visuaalisiin taiteisiin. Siitä syntyy enimmäkseen jotain mitä voi havannoida näköaistin avulla. Accuna -teos tuo uuden näkökulman piirtämiseen. Visuaalinen työskentely muuttuu äänien tuottamiseksi. Miten ääni vaikuttaa kuvaan ja toisinpäin? Piirtäminen ja kuvan tekeminen on accunan avulla kuvan ja äänen jammailua yhdessä. Teos on kaksipuoleinen joten se toimii myös interaktiivisena piirros ja ääni kommunikaattorina.

ACCUNA on soiva ikkuna. Siihen voi piirtää tusseilla ja maalata sormivärein molemmin puolin jolloin lasin pinta resonoi ja tuottaa ääniä. Tämä ääni vahvistetaan kahden kontakti mikrofonin (piezo) avulla jotka ovat kytkettyinä kaiku efektiin ja lopulta vahvistimeen.


Illan ohjelmaa:

klo 21.00 Raudaskosken performanssi: JAM ACCUNA

Lisäksi Teemu soittaa levymusiikkia ja tanssitaan!
Tervetuloa!
Oviraha 3€

FB: www.facebook.com/mahdollisuuksientila/?ref=aymt_homepage_panel


PSST!

Samana päivänä Teemu järjestää DIY Music Workshopin, jossa perehdytään musiikin tekemiseen kotikonstein omalla läppärilla (ota mukaan työpajaan). Ilmoittautumiset sähköpostilla mahdollisuuksientila@gmail.com. Osallistujamäärä on rajallinen, joten ilmoittauduthan pian! Työpajan hinta 10 euroa.

Lisätietoa: https://www.facebook.com/events/552184225180546/



perjantai 9. maaliskuuta 2018

Heippa!

Blogimme valmistautuu pieneen muutokseen, minkä takia täällä on ollut hiljaiseloa. Muistathan kuitenkin, että tapahtumista löydät tietoa ohjelmastamme sekä fb-sivuiltamme! Keväällä viikoittaiseen ohjelmaamme kuuluu esim. vapaata tanssia, käsityökahvilaa ja lempeää joogaa, joihin kaikki ovat tervetulleita osallistumaan vaikkei aiempaa kokemusta olisikaan. Lisäksi Taiteilijatoimisto on hyvässä vauhdissa kohti kevättä, ja kevät tuo tullessaan myös uudenlaisia juttuja ;)

Tila on myös vuokrattavissa omiin juttuihin, oli ne sitten säännöllistä sorttia taikka vain yksittäinen juttu. Ota ihmeessä yhteyttä jos kiinnostaa!

Kuulemisiin!


sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Perjantaina! Viitasen Piia tulee käymään!




Mahdollisuuksien Tilan keikkailloissa yhdistetään taas livemusiikkia ja yhteistä illanviettoa keskustelun parissa!

Illan artisti valitsee jonkin teeman, joka on hänelle itselleen tärkeä tai jota hän käsittelee musiikissaan. Illan aikana järjestetään keskustelu, jossa hän avaa suhdettaan tähän teemaan. Keskustelu on avoin, joten yleisöllä on mahdollisuus pohtia aihetta Piian kanssa ja esittää hänelle kysymyksiä.

Illan aikana on tarjolla myös muita mahdollisuuksia keskustella merkityksellisistä aiheista toisten kanssa ja/tai viettää perjantai-iltaa Mahdollisuuksien Tilan lämpöisissä nurkkauksissa. Tarvittaessa laitetaan vaikka rytmimusat käyntiin ja lattia tyhjäksi tanssijalkoja varten :)

Tervetuloa!

keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Tanssi&Liike jatkuu Mahdollisuuksien Tilalla keskiviikkoisin!




Tanssi&Liike jatkuu
Mahdollisuuksien Tilalla
 keskiviikkoisin 17.30-19.00 6.9. alkaen!

Tervetuloa tanssimaan!
 

Vapaata tanssia ja liikettä, alussa kehotietoisuuteen ja läsnäoloon johdattavia harjoituksia. Oma viltti tai matto kannattaa ottaa mukaan jos on.

Tervetuloa mille tahansa kerralle aiemmasta kokemuksesta riippumatta



ohjaajana Hanna Lehtomäki

oviraha 3€





tiistai 15. elokuuta 2017

Syksy lähenee - ja taiteilijatoimisto palaa ohjelmaan!


Heippa kaikille!

Kuten kevällä lupailtiin, Taiteilijatoimistolle on luvassa jatkoa. Päivämäärät on valittu, ja aloitamme jo nyt heti elokuussa neuvottelutaitojen viilaamisen parissa.

Tervetuloa kaikille!

Lisäksi uutuutena aloitamme 14.9 jokakuukautisen avoimen työtilan hostaamisen Mahdollisuuksien Tilalla. Lisäinfoa tästä sekä muuten syksyn suunnista löydät joko ohjelma-sivultamme tai syksyn ensimmäisen taiteilijatoimiston FB-eventistä täältä.

Nähdään, toivottavasti kesänne on ollut rentouttava ja auringon paahteisia hetkiä täynnä. :)


maanantai 17. heinäkuuta 2017

Vuokraa tilaa itselle kesällä ja hyödynnä kesätarjous!

 
Tiesitkö, että heinä- ja elokuussa Mahdollisuuksien Tilaa voi vuokrata edullisemmin omaan käyttöön?

Tahtoisitko järjestää, vaikka kesäjuhlat ystäville, pitää työpajan tai organisoida kokoontumispiirin itseäsi kiinnostavasta aiheesta? Kutsua ihmisiä sadepäivänä tanssimaan tai soittelemaan? 


Mahdollisuuksien Tilalla voi helposti järjestää yksityisiä tai kaikille avoimia juttuja ja tapahtumia. Lisätietoa vuokrauksesta ja siihen tilasta löydät Vuokraus-sivultamme.

Alennettu hinta 5€/h voimassa 1.7 - 31.8.2017.
Syksyllä 1.9 alkaen arkisin hinnat ovat ennen klo 17.00 5€/h, arkisin klo 17.00 jälkeen ja viikonloppuisin 10€/h. 


Kiinnostuitko? Ota yhteyttä ja kysy lisää!
 
Mahdollisuuksien Tila
Selininkatu 5, Pispala
mahdollisuuksientila@gmail.com
p. 045 2304483
FB: Mahdollisuuksien Tila

maanantai 26. kesäkuuta 2017

Musiikkia ja keskustelua luvassa jälleen!


Keikalla
VILLE LEINONEN 
Lauantaina 1.7 klo 22
Ovet auki klo 21


Mahdollisuuksien Tilan keikkailloissa yhdistetään musiikkia, keskustelua ja tanssia!

Illan artisti on paikalla paitsi esiintyjänä, myös puhujana ja keskustelun virittäjänä. Keikan jälkeen yleisöllä on mahdollisuus keskustella esiintyjän kanssa ja tutustua hänen työnsä taustoihin paremmin. Artisti valitsee keskustelun teeman itse. Hän voi kertoa musiikistaan ja sen taustoista ja samalla nostaa suurempia aiheita yhteiseen käsittelyyn.

Keskustelu aloitetaan keikan jälkeen, mutta iltaa voi jatkaa samaan aikaan myös muissa merkeissä. Musiikki soi ja tanssilattia on auki!

Liput 5 euroa.



Tervetuloa!

sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Ensi tiistaina: Äitipiiri klo 17.30-19

Tule mukaan kuuntelemaan, kertomaan ja jakamaan rehellisesti ja avoimesti (sekä luottamuksellisesti) kokemuksesi äitiydestä ja sen mukana tuomista elämänmuutoksista!

Äidiksi tulo on yksi elämän suurimpia muutoksia. Äitiys ei ole pelkästään pienestä ihmisestä huolehtimista ja kasvattamista fyysisellä tasolla. Äitiyteen ja vanhemmuuteen liittyy fyysisen puolen lisäksi paljon tunteita ja henkistä tasapainoilua, näkymätöntä voimaa ja viisautta, jota harvoin kirjoista tai vauvalehtien artikkeleista voi lukea.

Äitiys yhdistää ja vahvistaa naisia kun annamme sen niin tehdä. Tuntemusten ja ajatusten jakaminen on arvokasta, palkitsevaa ja voimaannuttavaa. Tavoitteena on saada syvempää ymmärrystä äitiydestä, vanhemmuudesta, itsestämme, tunteista ja kokemuksistamme. Jokainen kokemus on arvokas ja jokaisella niistä on tarkoitus.

Sydämellisesti tervetuloa!

Piirin fasilitoijana toimii Milla Koivisto.

Ps. Uskon, että pieni irtiotto äidille tekee hyvää ja siksi mikäli mahdollista, tule itsesi kanssa ilman vauvaa/lasta. Lisäksi tällöin on helpompi keskittyä hetkeen ja saada tilaa omille ajatuksille. Mutta ymmärrettävästi mikäli vauva on vielä hyvin pieni tai haluat kovasti tulla, eikä lasta ole mahdollista jättää kotiin, ota lapsi mukaan 😊 Ole myös yhteydessä mikäli kiinnostuit illoista, mutta ajankohta ei sovi sinulle.

Piirille on luvassa säännöllistä jatkumoa, tästä jutellaan yhdessä tapaamisessa.

Oviraha 3 euroa.

torstai 25. toukokuuta 2017

Kevään viimeinen Taiteilijatoimisto

Kiitos kaikille osallistujille ja järjestäjille eilisestä Taiteilijatoimiston Kevätkimarasta! Oli huikean hauskaa leikkiä kanssanne. :)

Huomenna perjantaina onkin sitten tiedossa kevään viimeinen varsinainen Taiteilijatoimisto. Aiheena on Somekanavat ja markkinointi. Paikalle voi tulla vaikkei aiemmilla kerroilla olisi ehtinyt käymään.

Illan asiantuntijana on ihastuttava somekuningatar Henriikka (Roo) Rinne!

Lisätietoa tapahtumasta löydät fb-eventistä sekä blogimme ohjelmasta täältä.

Tervetuloa! Oviraha ompi 3 euroa, joka sisältää kahvit ja teet.



sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Tervetuloa kehotaide- ja piirrustuskursseille kesäkuussa!


Kesäkuisessa Pispalassa on tarjolla kahdenlaista taidekurssia:
kehotaidetta ja piirrustusta.
Kumpi sua kiinnostaa, vai osallistuisko molemmille? :)

Kehotaidekurssilla syvennytään oman kehonkuvan tuntemukseen eri kuvataiteen tekniikoiden avulla piirtämisestä kehomaalaamiseen. Kurssi on suunnattu nuorille ja aikuisille ja kurssilla keskitytään voimaannuttavaan toimintaan vuorovaikutuksellisessa pienessä ryhmässä. Kurssille osallistuminen ei edellytä hyviä piirustus- ja maalaustaitoja.

Piirustuskurssilla käydään läpi piirustuksen perusteita. Kurssi sopii nuorille ja aikuisille, eri tasoisille piirustusta harrastaville, sillä opetan yksilöllisesti pienessä ryhmässä.


Kehotaidekurssi järjestetään neljänä torstai-iltana 8-29.6.
Piirrustuskurssi neljänä tiistai-iltana 6-27.6.

Kurssien hinnat:
Kehotaide 50 euroa
Piirrustuskurssi 60 euroa

Opettajana toimii Maria Leskinen (kuvataidekasvattaja, TaM, valmistuva psykologian opettaja).



Ilmoittautumiset ja tiedustelut viimeistään 25.5 sähköpostilla: marialeskinen.art@gmail.com


lauantai 6. toukokuuta 2017

Kylässä Laura Moisio & Reuna-live



Laura Moisio käväisi aiemmin bändeineen soittamassa meillä, ja Reunamedia tallensi session. Ihanaa, tulkaa toisteki! :)

Lopputulos esillä myös tämän linkin takana.


torstai 4. toukokuuta 2017

Mikko Innanen & Simo Laihonen keikalla!


Lauantaina 13.5 vieraaksemme saapuu erityisesti vapaan jazzin kentältä tutut Mikko Innanen ja Simo Laihonen duokokoonpanossaan. Tätä ei kannata ohittaa!

Mikko Innanen (mm. Mikko Innanen & Innkvisitio, Mikko Innanen 10+, Gourmet) ja Simo Laihonen (mm. Black Motor, Jorma Tapio & Kaski, Sound & Fury) ovat kohdanneet useissa projektikokoonpanoissa. Nyt he improvisoivat vakiintuneessa duo-muodostelmassa hyödyntäen puhallin- ja lyömäsoittimia jaetulla herkkyydellä. Heidän konserttinsa ovat improvisoituja ja ennalta suunnittelemattomia. Eclipse Music julkaisi marraskuussa 2016 duon ensilevytyksen, sekä studiossa että yleisön edessä äänitetyn kahden levyn kokonaisuuden ”April Fools”.

OVET AUKI: klo 19.30
KEIKKA ALKAA: klo 20
LIPUT: 5 euroa